Suomalainen Klubi 18.4.2016 Aimo Ryynänen

Emeritusprofessori Aimo Ryynänen kävi pitämässä esitelmän Suomen kuntien itsehallinnosta aiheena risut ja ruusut itsehallinnolle.

Elämme kuntien itsehallinnon näkökulmasta kriittistä aikaa. Itsehallinnon nykysuunnasta on syytä olla huolissaan, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella itsehallinnon alaa ollaan merkittävästi kaventamassa ja valtion ohjausta lisäämässä maakuntahallinnon välityksellä. Vaikka sosiaali- ja terveyshallinnon uudistus on tarpeen, pyritään sitä kuitenkin edistämään kuntien itsehallinnon kannalta negatiivisin keinoin. Tämä on vastoin niitä periaatteita, jotka on allekirjoitettu Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirjaan, jossa tavoitellaan itsehallinnon jatkuvaa laajentamista ja kehittämistä. Sosiaali- ja terveyshallinnon uudistuksella valtaa keskitetään valtion keskushallinnon ohjaukseen. Rahoittajana, sillä on suuri valta myös sisällöllisesti. Paikallisdemokratia on uhattuna, eikä sen merkitystä tunnuta aina ymmärtävän.

Valtiojohtoisuus ja valtiokeskeisyys elää vaikuttajien retoriikassa, jolloin esimerkiksi puhuttaessa kunnista korostetaan niiden palvelutehtävää. Kunnat ovatkin julkisen vallan toimijoina vahvassa valtiovallan ohjauksessa, jolloin ei voi välttyä arvioimasta, että kuntien tehtävä on toteuttaa valtion hallinnon määräyksiä ja toimia toimeenpanevana elimenä. Missä on silloin itsehallinnollinen alue? Paikallisdemokratian historia on sotilaallis-byrokraattisen diktatuurin (1899 – 1917) ajoista lähtien ollut synkempi kuin muissa länsimaissa, joissa paikallisdemokratian merkitys lähidemokratian näkökulmasta on paremmin ymmärretty ja kunnioitettu ominaisuus. Tässä mielessä suomalisten kollektiivinen käsitys julkisesta vallasta on valtiokeskeistä, eikä paikallisdemokratian merkitystä ole kyetty kirkastamaan. Tämä on demokratian ymmärryksessä selkeä puute. Kaupungit ja kunnat ovat syntyneet pitkän historian saatossa ja tämä on luonut niille myös oman identiteetin. Lisäksi kunnat ja kaupungit ovat luoneet pohjan myös itsenäiselle valtiovallalle, sillä itsehallinnolliset kunnat toimivat merkittävänä demokratian kouluna ja ovat näin luoneet pohjan Suomen itsenäisyydelle.

Kunnat toimivat demokratiakouluina ja sananvapauden oppimisen perustana. Lisäksi kilpaillessaan keskenään hajautetuin rakentein, kunnat kykenevät edistämään kuntalaisten etuja ja toiveita. Kun viranomainen on lähellä, tulee kuntalaiset myös kuulluksi, jolloin kunta ilmentää kansalaisten itsehallinnon mahdollistavaa paikallisyhteisöä. Risut menevät lainsäätäjän ja valtion hallinnon puoleen, jossa suurimmat ongelmat ovat ajattelussa ja asenteissa. Suomessa yhdenvertaisuus nähdään yhdenmukaisuutena. Suomen perustuslain 2 §:n 1 momentin mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalla, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta, jolloin kansanvalta on monopolisoitu eduskunnalla, toisin kuin Ruotsissa, jossa niin parlamentti kuin kunnallinen itsehallinto takaavat kansanvallan toteutumisen. Myös Suomen perustuslaissa tuodaan ilmi kunnallinen itsehallinto, mutta vasta 120 pykälän kohdalla, mikä kertoo arvoasteikosta ja arvoasetelmasta. Maakuntahallinnon tuomaa hallinnollista lisäystä on Suomessa kavahdettu, ottamatta huomioon, että tasojen lukumäärä myös hajauttaa valtaa. Vahva valtio ja voimakkaat peruskunnat ovat olleet Suomen poikkeuksellinen ominaisuus suhteessa muihin länsimaihin, mikä on keskittänyt valtaa ja jota edelleen pyritään keskittämään kuntien, valtion ja Kelan osalta ajaen ne yhteensopiviksi organisaatiorajojen ja hallinnonalojen rajoista riippumatta. Kaiken kaikkiaan kuntien kehittäminen on lähtenyt liikkeelle ministeriöstä, vaikka itsehallinnollisten kuntien tulisi itsenäisesti kehittää kuntia alhaalta ylös. Hämmästyttävää on, ettei kuntakenttä ole tätä kummastellut. Monet valtion ohjauksen lisäykset on perusteltu kestävyysvajeella, kriisillä ja säästöillä, mutta tätä perustelua tulisi ehkä tarkastella hieman kriittisemmin. Euroopan unionin alueiden komitea on tuonut julki kritiikin ja varoittanut keskittämästä toimivaltaa säästötoimenpiteiden perusteella ja paikallisdemokratiaa heikentäen. Suomen suunta on valitettavasti ollut keskitys, vaikka aiempi talouskriisi johti hajauttamiseen, jossa kuntien toimintatavat vapautettiin ja tehtäviä karsittiin. Tällä hetkellä kuntien tehtäviä ei ole kyetty vähentämään, aikomuksista huolimatta.

Ruusuja kunnallinen itsehallinto saa luotettavuudestaan, omasta taloudesta ja kunnallisverotuksesta, mikä luo perustan itsehallinnolle sekä yleisestä toimivallastaan, jolloin kunnalla on oikeus tehdä muutakin kuin valtion määräämiä tehtäviä, kuten kulttuuripolitiikkaa ja elinkeinopolitiikkaa. Yhteenvetona voidaan todeta, että itsehallinto ei tule valmiiksi, vaan se on ainaisessa kehityksen tilassa. Valtion tulisi perustuslaissa antaa vahvempi itsehallinnollinen suoja, edistää suoraa demokratiaa, alentaa äänestysikää 16 -vuotiaisiin ja edistää pormestareiden suoraa vaalia. Kuntien tulisi rohkeammin ja äänekkäämmin pyrkiä vaikuttamaan asenneilmapiiriin ja ajatteluun edistääkseen demokratiaa ja tuoden esiin niiden tärkeän tehtävän demokratiakouluina. Kunnallisen demokratian mahdollisuudet ja edut ovat jääneet valitettavasti toisarvoiseen asemaan. Kunnallisen itsehallinnon arvo, merkitys ja voima tulisi tunnistaa ja tunnustaa yhteisöllisyyden rakentajana.

Kysymys: Tehokkuudesta ja järkevästä päätöksenteosta eli rationaalisuudesta. Vuorovaikutuskustannuksista ovat keskustelleet Nobel -voittajat Coase ja Williamsson, joiden viestinä on, että organisaation koon kasvaessa jossakin vaiheessa, jota emme kykene tunnistamaan, ylitämme tason, jonka jälkeen koon kasvusta johtuvat hallinnolliset velvollisuudet syövät oletetut tehokkuushyödyt. Tulemmeko terveydenhuollon uudistuksessa saavuttamaan tehokkuuden tavoitteen? Terveydenhuollosta on tulossa valtava suuri, mistä me löydämme henkilöitä, joiden kognitiiviset kyvyt riittävät tällaisten yksiköiden ohjaukseen. Onnistummeko tavoittelemaan rationaalisuutta näillä keinoilla?

Vastaus: Terveydenhuollon uudistuksessa on tärkeää tietotekniikan yhteensopivuus, palveluprosessien virtaviivaistaminen ja tilakysymykset.

Kysymys: Kunta valtio asetelmassa risut osuivat valtioon ja ruusut kuntaan, mutta mielestäni on myös kolmasulottuvuus eli kuntalainen, ihminen, vallankäytönkohteena. Mikä on julkisvallan rooli kansalaisiin nähden? Onko kuntalainen itsehallintokeskustelussa merkittävässä roolissa.

Vastaus: Ruotsissa on pienyhteisöstälähtöinen ja Suomassa ylhäältä käsin lähtöinen ajattelutapa kuntalaisesta, mikä edellyttää uutta ajattelua.

Kysymys: Valta kuuluu kansalle, mutta toteutuvatko vapaudet päätöksentekomielessä?

Vastaus: Politiikka on paksujen lautojen poraamista ja valtion rahoitus on toivottavasti väliaikainen ja maakuntahallinto saa oman verotusoikeuden sekä maakuntavaalit.

Kysymys: Rajojen puolustaminen ja vastustus järkyttää, vaikka nyt pyritään näkemään kokonaisuus. Kansalaisten näkökulmasta pyritään rakentamaan sopiva hallinto ja pidän hallituksen ratkaisua hyvänä, vaikka se ei tietenkään ole heti valmis, mutta tarvitsemme laajemmat hartiat sekä sektorien tiivis yhteistyö on hyvä ratkaisu.

Vastaus: Kielteistä uudistuksessa, jos sosiaali- ja terveysasiat kunnallisesta piiristä siirtyvät valtion piiriin, ohjaukseen ja valvontaan, on se, että tullaan siirtymään tai palaamaan toimeenpanosuunnitelman hyväksymiseen ja byrokraattiseen pyörittämiseen, eikä kansalaisen palvelemiseen saati, että kansalainen voisi vaikuttaa.

Kysymys: Näetkö ristiriitaa itsehallinnossa ja velvoitteiden hoitamisen vaikeudessa, jolloin valtiolta pitää hakea tukea. Eikö itsehallinto ole silloin torso?

Vastaus: Jos kunta voisi itse päättää tehtävistään voitaisiin itsehallinnosta ajatella tällä tavalla, että se on torso.

Kysymys: Mikä on kunnan optimimäärä ja minimimäärä asukkaita?

Vastaus: Oikeaa kuntakokoa ei ole? Mitkä ovat onnellisimmat kunnat? Ne ovat Ahvenanmaan maakunnat, miksi, sitä olisi hyvä myös tutkia.